Porin Pyrinnön Luistelujaosto järjestää kesällä 2026 kaikille avoimen ”Loikka urheilukerhon ja rullaluistelukoulun”.
Urheilukerhoa luistelujaosto on järjestänyt kesäharjoitteluna vuosittain pikaluistelua tai muita lajeja harrastaville lapsille ja nuorille. Urheilukerhoa on järjestetty kerran viikossa kesä-, heinä- ja elokuun aikana.
Tulevana kesänä 2026 Urheilukerhoa kehitetään lisäämällä lajiharjoitteluun rullaluistelua, joka toteutetaan Suomen Luisteluliiton Loikka rullaluistelukoulun puitteissa. Kesäharjoittelussa pääpaino pidetään edelleen kunto-, koordinaatio- ja liikkuvuusharjoitteissa yhdeksänä harjoituskertana. Niiden lisäksi rullaluistelua järjestetään neljänä kertana kesän aikana.
Porin Pyrintö on saanut tähän toimintaan avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriön Seuratoiminnan kehittämistuesta sekä Osuuspankin kesäduuni OP:n piikkiin -tuesta. Osallistumishinta on 60 € ja se sisältää vakuutuksen.
Rullaluistelua varten vuokrataan ns. rullaluistinkärry TUL:n Satakunnan piiriltä. Ensimmäiset rullaluistelukoulut ovat Kirjurinluoto Arenalla 3.6. ja 4.6. klo 17.00 – 19.00. Seuraavat harjoitukset pidetäään kerran viikossa Isomäen urheilukeskuksessa. Yhteensä kesän aikana pidetään 13 harjoitusta.
Toiminta on tarkoitettu 6 – 17 vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka jaetaan harjoituksissa eri ikäryhmiin. Aikaisempaa kokemusta lajista ei trvitse olla.
Ilmoittautumislinkki SuomiSportissa on tässä:
https://www.suomisport.fi/events/b83de322-2651-4cf2-9e08-a7b6165a7a48
Ilmoittautua voi myös MyClubissa tai sähköpostilla osoitteeseen: toimisto@porinpyrinto.fi